Siirry pääsisältöön
Haku

Monilukutaito ja kielitietoisuus

body

Mikä on tärkeää monilukutaitoiseksi kasvussa? Miten tukea oppijoiden osallisuutta ja monikielistä identiteettiä? Entä millaisia eri kielenkäyttötapoja eri oppiaineissa on, ja miten niitä voi tehdä näkyväksi?

Tällä sivulla perehdytään kielitietoisuuteen ja monilukutaitoon osana opetussuunnitelmien perusteita sekä annetaan näkökulmia kielitietoiseen opetukseen.

main content (5)

Mitä on monilukutaito?

Monilukutaidon käsite syntyi digitalisaation ja globalisaation myötä, koska tekstien tulkinnan ja tuottamisen tavoissa tapahtui muutoksia ja ne monimuotoistuivat. Tämä näkyy nykyisin esimerkiksi siinä, miten lapset ja nuoret viestivät ja rakentavat merkityksiä mobiilisovellusten ja eri maiden rajat ylittävien peliyhteisöjen kautta.

Monilukutaito on sekä teoreettisena että toiminnallisena käsitteenä laaja. Se nojaa laajaan tekstikäsitykseen, ja taitona se viittaa niin tekstien tulkitsemiseen, tuottamiseen kuin arviointiin. Monilukutaidon (multiliteracies) tutkijat liittävät siihen myös kriittisen tietoisuuden tekstien välisistä suhteista, konventioista ja yhteydestä kulttuurisiin konteksteihin ja arvostuksiin.

Alla olevassa Monilukutaito-kuvassa esitellään monilukutaidon neljä ulottuvuutta: multimodaalisuus, monikulttuurisuus ja monikielisyys, monimediaisuus sekä monitilanteisuus. Näihin ulottuvuuksiin kytkeytyvät erilaiset tulkinnan, tuottamisen, arvioinnin ja kriittisen tietoisuuden taidot, jotka auttavat oppijoita ymmärtämään monimuotoisia viestinnän muotoja sekä rakentamaan omaa identiteettiään. Teksteillä tarkoitetaan sanallisten, kuvallisten, auditiivisten, numeeristen ja kinesteettisten symbolijärjestelmien sekä näiden yhdistelmien avulla ilmaistua tietoa.

Kuvion sisäkehällä esitetään monilukutaidon neljä ulottuvuutta: multimodaalisuus, monikulttuurisuus ja monikielisyys, monimediaisuus sekä tilanteisuus.

Kielitietoisuus ja monilukutaito opetussuunnitelmissa

Piirroskuva jossa kolme lasta lukee yhdessä kirjoja kirjakasan päällä.

"Kielitietoisen koulun ytimessä on monilukutaito. Sen keskeisenä tavoitteena on nostaa esille se, ettei perinteinen käsitys kielestä enää riitä, sillä näiden taitojen vaatimukset ovat monimuotoistuneet."

Kielitietoisuus ja monilukutaito opetussuunnitelmissa -videolla professori  Minna-Riitta Luukka kertoo kielitietoisesta toimintakulttuurista ja monilukutaidosta osana opetussuunnitelmien perusteita. Hän taustoittaa opetussuunnitelmatyön lähtökohtia, tulevaisuuden laaja-alaista osaamista ja monilukutaidon käsitettä, kuvaa monilukutaidon oppimisen jatkumoja ja tiivistää, mikä on tärkeää monilukutaitoiseksi kasvussa. 

Kielitietoinen pedagogiikka

”Kielitietoisuus ei ole itseisarvo, eikä sen ole tarkoitus olla jotain päälle liimattua, vaan se on työkalu, jonka avulla me voimme tukea kaikkien oppijoiden oppimista.”

Kielitietoisella opinpolulla tunnistetaan kielen keskeinen merkitys oppimisessa, opetuksessa ja kaikessa toiminnassa. Kielitietoinen opettaja tukee kaikkien oppijoiden tasavertaista osallisuutta, kielitaidon kehittymistä sekä tiedonalojen kielen oppimista. 

Infograafissa esitellään kielitietoisen pedagogiikan ulottuvuuksia: tasavertaisuus, kielitietoinen opetus, kielitaito ja tiedonalojen kieli.

Kolmiosaisessa Kielitietoinen pedagogiikka -videosarjassa yliopistonopettaja Sanna Mustonen ja yliopistonlehtori Eija Aalto avaavat näkökulmia oppijan kielellisten resurssien hyödyntämiseen, osallisuuden tukemiseen, eri kasvatus ja koulutusasteiden kielitietoisiin käytänteisiin sekä oppimista tukevaan pedagogiikkaan.

Monikielisen oppijan matkassa -logo

Monikielisen oppijan matkassa -sivustolla tarjotaan lisää näkökulmia ja työkaluja kielitietoiseen pedagogiikkaan, monikielisen oppijan kouluarkeen sekä osallisuuden ja identiteetin tukemiseen. Sivustolla keskitytään erityisesti monikielisiin oppijoihin, mutta samat näkökulmat ja tuen keinot hyödyttävät myös suomea äidinkielenään käyttäviä oppijoita.

Kieli ja tekstit eri tiedonaloilla

“Oppilaiden monilukutaitoa kehitetään kaikissa oppiaineissa arkikielestä kohti eri tiedonalojen kielen ja esitystapojen hallintaa. Osaamisen kehittyminen edellyttää rikasta tekstiympäristöä, sitä hyödyntävää pedagogiikkaa sekä oppiaineiden välistä ja muiden toimijoiden kanssa tehtävää yhteistyötä.” (POPS 2014, 22–23.)

Yleisten tekstitaitojen lisäksi oppija tarvitsee tiedonalakohtaisia tekstitaitoja, joita kehitetään kaikissa oppiaineissa. Teksteihin liittyvä toiminta eri oppiaineissa on monipuolista ja vaihtelevaa, ja se liittyy kiinteästi sisältötiedon ja taitojen oppimiseen. Tiedonalan kielen ja tekstitaitojen opettamisessa olennaista on niiden näkyväksi tekeminen ja konkreettinen ohjaaminen. Tämä tukee kaikkien oppijoiden tekstitaitojen ja sisältötiedon limittäistä kehittymistä eri koulutusasteilla.

Tiedonalojen tekstitaitojen opettaminen -kuvassa ja Kieli ja tekstit eri oppiaineissa - videolla apulaisprofessori Sari Sulkunen ja yliopistonopettaja Johanna Saario konkretisoivat arkikielen ja tiedonalojen kielen eroja ja johdattelevat siihen, miksi ja miten tiedonalojen tekstitaitoja tulisi opettaa.

Infograafissa tiivistetään, mitä on tiedonalan tekstitaitojen opettaminen ja kuvataan jatkumoa yleisistä tekstitaidoista tiedonalakohtaisiin.

 

 

Arkikielestä kohti tiedonalan kieltä -videolla Sari Sulkunen ja Johanna Saario kuvaavat jatkumoa arkikielestä kohti tiedonalan kieltä. He havainnollistavat esimerkkien avulla, miten oppijoille tutusta kielenkäytöstä voidaan edetä kohti käsitteellisempää tiedonalan kielenkäyttöä ja samalla syventää käsiteltävän aiheen ymmärrystä. Tämä periaate on taustana esimerkeille, joita videon jälkeen esitellään.

Ideoita tiedonalan tekstitaitojen opetukseen

Yleisten ja tiedonalakohtaisten strategioiden opettaminen -tiedostossa havainnollistetaan, mitä yleisten ja tiedonalakohtaisten strategioiden opettaminen tarkoittaa. Vaikka ne on taulukossa eritelty, niillä on myös paljon yhtymäkohtia.

Tutkiva oppiminen monilukutaidon opetuksessa -tekstissä kerrotaan, miksi tutkiva oppiminen sopii tiedonalan tekstitaitojen opetukseen. Tekstissä esitellään kaksi tutkivan oppimisen mallia, jotka sopivat eri koulutusasteille ja annetaan ideoita niiden soveltamiseen.

Kirjoittamisen oppimisen prosessi – kiinni sisältöihin, kiinni kirjoittamiseen -tiedostossa kerrotaan genrepedagogisesta kirjoittamisen oppimisen mallista ja esitellään konkreettisia työtapoja eri vaiheisiin. Genrepedagogiikalla tarkoitetaan lähestymistapaa, jossa opetuksessa sosiaalistetaan erilaisten tekstilajien osaamiseen, herätetään kielitietoisuutta ja tarjotaan työkaluja sekä tekstien tulkintaan että tuottamiseen (ks. esim. Luukka, 2004). Genrepedagogiikassa – kuten monilukutaidon opetuksessa – on tärkeää, että lukemista, kirjoittamista ja kielitietoa ei käsitellä toisistaan erillisinä, vaan toisiinsa kytkeytyvinä tekstitaitoina.

Lähde:

Luukka, M.-R. (2004). Genre-pedagogiikka: askelia tekstitaitojen jatkumolla. Teoksessa M.- R. Luukka & P. Jääskeläinen (toim.), Hiiden hirveä hiihtämässä: hirveä (n) ihana kirjoittamisen opetus, ÄOL:n vuosikirja XLVIII (s. 145–160). ÄOL.