Käsityön opetuksen oppimisjatkumo varhaiskasvatuksesta yläkouluun
body
Käsityön opetus on jatkumo, jossa tiedot ja taidot syvenevät asteittain. Suunnitelmallinen oppimispolku yltää aina esiopetuksesta perusopetuksen päättöluokalle asti. Käsityön opetuksen tavoitteena on kokonaisen käsityöprosessin hallinta, joka sisältää käsitöihin tutustumisen, harjoittelemisen sekä soveltamisen. Kokonainen käsityöprosessi koostuu ideoinnista, innovoinnista, suunnittelusta, tekemisestä ja arvioinnista. Käsityö on monimateriaalinen oppiaine, jossa toteutetaan käsityöilmaisuun, muotoiluun ja teknologiaan perustuvaa toimintaa. Opetuksessa käytetään sekä teknisen työn että tekstiilityön työtapoja, oppimisympäristöjä ja materiaaleja.
main content (3)
Vuosiluokat 1-2 - Kokeilevasti tutustuen
Varhaiskasvatuksen alueella käsityön opetus keskittyy lapsen kokonaisvaltaiseen oppimiseen. Toimintatapoja ovat muun muassa leikkiminen, liikkuminen, tutkiminen, erilaisten työtehtävien tekeminen, itsensä ilmaiseminen sekä taiteisiin ja teknologioihin perustuvat toimintamuodot.
Vuosiluokilla 1-2 käsityön opetus tukee koululaiseksi kasvamista luomalla perustaa oppilaiden myönteiselle käsitykselle itsestä oppijana ja koululaisena. Lisäksi opetuksen tavoitteena on kehittää valmiuksia myöhempää työskentelyä ja oppimista varten. Käsityön opetuksen oppimishaasteet ohjaavat oppilaita tutustumaan erilaisiin materiaaleihin, käsityövälineisiin ja laitteisiin. Näillä oppilaat harjoittelevat leikkaamista, liittämistä, yhdistämistä, muokkaamista ja materiaalien työstämistä tarkoituksenmukaisella tavalla.
Vuosiluokilla 1-2 korostuu ideoinnin ja motoristen perustaitojen harjaantuminen sekä suunnitteluun ja erilaisiin materiaaleihin kokeilevasti tutustuminen.
ePerusteet:
Vuosiluokat 3-6 - Taitavasti tehden
Vuosiluokilla 3-6 kehitytään oppijana syventämällä alkuopetuksessa opittuja tietoja ja taitoja. Lisäksi opetuksen tavoitteena on kehittää oppimaan oppimisen taitoja sekä tunnistaa oppilaan omia opiskelutapoja. Oppimishaasteet ohjaavat oppilaita harjoittelemaan kokonaisen käsityöprosessin hallintaa erilaisten omien ja yhteisten tuotteiden ja tuotoksien avulla. Toteutuksessa käytetään monenlaisia käsityössä tarvittavia valmistusmenetelmiä, työvälineitä, koneita ja laitteita. Oppilaat harjoittelevat suunnittelun taitoja ja pyrkivät valmistamaan itse suunnittelemansa tuotteen tai teoksen.
Vuosiluokilla 3-6 korostuu oppilaiden suunnittelun taitojen, luovuuden ja huolellisuuden kehittäminen sekä taitojen pitkäjänteinen ja turvallinen harjoittelu. Lisäksi korostuu suunnittelun ja opittujen taitojen soveltaminen omissa ja yhteisissä tuotoksissa sekä oman työn dokumentointi ja arviointi.
ePerusteet:
Vuosiluokat 7-9 - Kohti innovaatioita
Vuosiluokilla 7-9 käsityön opetus tukee yhteisön jäsenenä kasvamista syventämällä aikaisemmalta oppimisen polulta opittuja tietoja ja taitoja. Lisäksi tavoitteena on oppilaiden yksilöllisen kehityksen, vastuunoton ja mielenkiinnon kohteiden tukeminen. Työskentelytavoilla ja oppimisympäristöjen monimuotoisuudella pyritään vahvistamaan oppilaiden opiskelumotivaatiota. Oppimishaasteet ohjaavat oppilaita tekemään yrittäjämäisesti erilaisia innovatiivisia, laadukkaita ja toimivia, ekologisesti ja eettisesti kestäviä tuotteita tai teoksia. Työvälineitä, koneita ja laitteita käytetään monipuolisesti ja tarkoituksenmukaisesti. Oppilaat perehdytetään työturvallisuuteen osana oppilaan omaa käsityöprosessia.
Vuosiluokilla 7-9 käsityönopetuksessa korostuu oppilaiden innovointikyky, työturvallisuus, vastuullisuus ja teknologiseen ja kulttuuriseen kehitykseen tutustuminen. Lisäksi korostuu tuotteiden käytettävyyden analysointi ja erilaisten teknologioiden käyttö suunnittelun, tekemisen ja dokumentoinnin tukena.
ePerusteet:
Teksti: Marjaana Manninen ja Mirja Anttonen