Siirry pääsisältöön
Haku

7. Suunniteltavan oppimis- ja työympäristön työturvallisuus

body

Kuvituskuva. Kehoitus suojalasien ja kuulonsuojainten käyttämisestä.

Tämän oppaan lisäksi Rakennustietosäätiö RTS sr on laatinut perusopetuksen tiloihin liittyviä RT-kortteja, joissa on tietoa muun muassa koulujen rakennushankkeen valmistelusta, tilasuunnittelun lähtökohdista sekä käsityön työtilojen rakenteellisista ratkaisuista ja varustelusta. Opetushallituksen julkaisemasta Opetustoimen ja varhaiskasvatuksen turvallisuusoppaasta löytyvät yleisohjeet koulujen turvallisuussuunnitteluun ja Käsityön työturvallisuusoppaasta käsityön opettamiseen liittyvää työturvallisuusohjeistusta.

Tässä oppaan luvussa käydään läpi suunniteltavan käsityön oppimis- ja työympäristön työturvallisuutta. Muun muassa oppilasryhmän koko, valvonta, turvallinen liikkuminen, koneturvallisuus ja ensiapuvalmius on huomioitava tilasuunnittelussa. Kappaleet ergonomia ja esteettömyys sekä tilojen määrä ja koko on käsitelty luvussa 3. Yleisiä suunnitteluperiaatteita. Ilmanvaihto, valaistu, sähkö- ja palotekninen suunnittelu on käsitelty luvussa 3. Tekniset vaatimukset.   

Tämän osion alalaidasta löytyvät keskeiset lait, määräykset, oppaat ja julkaisut turvallisen oppimis- ja työympäristön suunnittelun tueksi.

 

main content (9)

Ryhmäkoko ja oppilastyöpiste

Opetusryhmien koosta vastaa opetuksen järjestäjä. Käsityön oppimis- ja työympäristön tiloissa työskentelevien ryhmien muodostamisessa tulee huomioida työturvallisuuslain 8 § (Ttl 2002/738). Pykälässä kuvataan esimiehen vastuuta tilojen turvallisesta käytöstä. Oppaan ja tilakorttien kirjoittamisen sekä tilamitoituksen perustana on käytetty oppilastyöpisteiden määrää teknisen työn ja tekstiilityön työtapojen yleistyötiloissa (ryhmäkoko 12–16 oppilasta). Oppimis- ja työympäristön suurimpien tilojen tekninen henkilömitoitus (tuloilmamäärät) on tehtävä tätä huomattavasti suuremmaksi (yli 30 henkilöä). Muiden tilojen tekninen henkilömitoitus voidaan tehdä tapauskohtaisesti.

Jotta opetus voidaan käsityön oppimis- ja työympäristössä toteuttaa turvallisesti, käsityön opetuksen ryhmäkoon täytyy perustua vaarojen tunnistamiseen ja riskien arviointiin suhteessa käytettävissä olevan oppimis- ja työympäristön yleistyötilojen kokoon, tilojen valvottavuuteen sekä oppilaiden henkilökohtaisen ohjauksen ja tuen tarpeeseen. Käsityön työtilojen tulee olla turvallisia fyysisestä, psyykkisestä ja sosiaalisesta näkökulmasta.

Koulun pedagogisessa suunnitelmassa kuvataan, miten opetus käsityön työtiloissa toteutetaan. Suunnitelman on oltava tilojen suunnittelijalla käytössä jo hankesuunnitteluvaiheessa, jotta käsityön opetuksesta tehdyt suunnitelmat toteutuvat tilojen koon, toimivuuden ja valvottavuuden näkökulmista.

Käsityön oppimis- ja työympäristöön suunnitellaan teknisen työn ja tekstiilityön työtapojen yleistyötiloja sekä oppaan tilakorttien esittämiä kone-, laite ja pientyövälinetyöskentelyyn soveltuvia erillisiä tiloja ja alueita. Yleistyötiloissa tulee jokaisella opetusryhmän oppilaalla olla oma oppilastyöpiste. (Käsityön työturvallisuusopas. 2011).

Tekstiilityön työtapojen yleistyötilan oppilastyöpisteen muodostaa tuoli ja pöytä, jonka koko parityöskentelyssä on yleensä 700 mm x 1400 mm. Yksi työpöytä muodostaa yleensä kahden oppilaan työpisteen. Työpöytien välinen etäisyys turvallisessa työskentelyssä on min. 1100 mm ja etäisyys seinästä min. 800 mm. Teknisen työn työtapojen yleistyötilan oppilastyöpisteen muodostaa höyläpenkin pitkä sivu. Työpisteeksi luetaan myös metallityöpaikka tai elektroniikkatyöpaikka. Yksi höyläpenkki muodostaa yleensä kahden tai neljän oppilaan työpisteen. Höyläpenkkien ja työpöytien välinen etäisyys turvallisessa työskentelyssä on min. 1100 mm ja etäisyys seinästä min. 800 mm. (Käsityön työturvallisuusopas. 2011).

Kun käsityön oppimis- ja työympäristössä työskentelevien oppilaiden ryhmäkokojen suunnittelu huomioidaan jo koulun pedagogisessa suunnitelmassa, käydään läpi muun muassa seuraavia asiakokonaisuuksia:

  • Miten oppilaat ja opettajat liikkuvat turvallisesti eri tiloissa käsityöprosessin aikana?  
  • Miten oppilaat perehdytetään käsityön oppimis- ja työympäristön tiloihin ja niissä työskentelemiseen?
  • Miten kaikille tiloissa yhtä aikaa työskenteleville oppilaille mahdollistetaan yksilöllinen ohjaus? 
  • Miten tukea tarvitsevien oppilaiden ohjaamisen mahdollisuus on tulevissa tiloissa huomioitu?
  • Miten oppilaiden yhteistyö oppimis- ja työympäristössä mahdollistuu? 
  • Miten psyykkisen, sosiaalisen ja fyysisen työympäristön turvallisuus huomioidaan? 
  • Miten jo tilojen suunnitteluvaiheessa tunnistetaan opettajan henkinen ja fyysinen kuormittuminen? 
  • Miten opettaja hoitaa työturvallisuuslakiin perustuvan silmälläpito- ja valvontavastuun? 
  • Onko opetus- ja oppimisympäristössä valvonnan osalta katvealueita? 
  • Miten on huomioitu, että teknisen työn työtapoihin liittyvissä tiloissa on työalueita ja työpisteitä, joissa vapaata liikkumista työturvallisuuden vuoksi on syytä rajoittaa? 
  • Riittääkö tilojen ilmanvaihto suunniteltujen ryhmäkokojen tarpeisiin? 
  • Onko kenties jo sattunut tapaturmia ja pystytäänkö vastaavat estämään jatkossa määrittelemällä esimerkiksi käsityön ryhmäkoko uudelleen? 

 

Työturvallisuus olennaisena osana tilasuunnittelua 

Oppimisen ja opettamisen kannalta on tärkeää, että oppimisympäristö ja suunnitellut oppimis- ja työtehtävät edistävät oppimista ja työhyvinvointia. Tilojen perusratkaisuja määriteltäessä, on myös otettava huomioon opettajien määrä suhteessa oppilasmäärään. 

Käsityön opetustilat muodostavat laajan ja monimuotoisen tilakokonaisuuden, jossa toteutetaan samanaikaisesti useita toisistaan poikkeavia käsityöprosesseja. Tilojen on oltava sellaiset  että opetus voidaan toteuttaa turvallisesti – myös silloin, kun tiloissa työskentelee heterogeeninen ryhmä oppilaita eri prosessien ja -työvaiheiden parissa.

Käsityöprosessin eri toimintojen sijoittelun oppimisympäristössä tulee tukea oppilaiden turvallista ja loogisesti etenevää, opetussuunnitelman mukaista työskentelyä. Työtilat ja -pisteet mitoitetaan siten, että niissä on riittävästi vapaata tilaa työskentelyä varten (kts. Käsityön työturvallisuusopas. 2011). Oppilastyöpisteiden ja työskentelyyn varattujen työpisteiden mitoituksessa on otettava huomioon esteettömyys ja ergonomia.

Oppaan luvussa 3. Yleisiä suunnitteluperiaatteita on käsityön oppimis- ja työympäristön esimerkkipinta-aloja koskien yksittäisiä tiloja ja koko oppimisympäristöä eri oppilasmäärille. Näissä esimerkeissä on huomioitu tilan tarve opetuksen turvalliseksi toteuttamiseksi oppimisympäristössä.

Työturvallisuus käsityön tiloissa

Opetushallitus on julkaissut Käsityön työturvallisuusoppaan 2011. Kirjassa käsitellään työturvallisuutta käsityön opetuksessa, koulun työsuojelutoimintaa, psyykkistä ja sosiaalista oppimisympäristöä, työkykyä ja työhyvinvointia, käsityön yleisiä turvallisuusjärjestelyjä, opetustilojen tilajärjestelyjä, työturvallisuutta käsityössä sekä vastuu ja toimivaltaa käsityön opetuksessa. 

Tämän oppaan luvussa käsitellään samoja asiakokonaisuuksia rakennusprojektin ja suunnittelun kannalta tarkasteltuna.

Opetuksenjärjestäjä huolehtii tiloissa työskentelevien (opettajat, oppilaat, koulunkäynninohjaajat, kalustonkunnostajat, iltakäyttäjät) asianmukaisen perehdytyksen koneiden, laitteiden ja tilojen käyttöön.

 

 

Nuorille työntekijöille vaarallisiksi luokitellut työvaiheet 

Turvallista työskentelyä käsityön oppimis- ja työympäristössä määrittelevät työturvallisuuslaki (738/2002) rehtorin/muun esimiehen ja opettajan kannalta, laki nuorista työntekijöistä (19.11.1993/998), Valtioneuvoston asetus koneiden turvallisuudesta (12.6.2008/400), Valtioneuvoston asetus nuorille työntekijöille erityisen haitallisista ja vaarallisista töistä (15.6.2006/475) sekä Valtioneuvoston asetus työvälineiden turvallisesta käytöstä ja tarkastamisesta (12.6.2008/403).  

Seitsemänneltä luokalta lähtien oppilaat voivat käyttää käsityön oppimis- ja työympäristössä sijaitsevia, Sosiaali- ja terveysministeriön esimerkkiluettelossa mainittuja koneita ja laitteita opettajan välittömän valvonnan alaisena (Käsityön työturvallisuusopas. 2011).

Vuosiluokkien 1–6 tilojen suunnittelussa tulee huomioida, että opettaja valmistelee oppilaiden käyttöön tulevia materiaaleja edellä mainituilla koneilla. Materiaalien esivalmistelua tehdään sekä oppituntien kuluessa että niiden ulkopuolella. Vuosiluokkien 1–6 oppilaat oppivat muun muassa työturvallisuutta ja oikeita työsuorituksia havainnoimalla opettajan työskentelyä.

 

Silmälläpito ja välitön valvonta

Käsityön oppimis- ja työympäristössä tulee olla hyvä näkyvyys tilasta ja työalueelta toiseen. Opettajalla on oppilaiden työskentelyn valvontavelvollisuus. Opetuskerran aikana opettaja ohjaa usein yhtä oppilasta välittömän valvonnan alaisena, ja samanaikaisesti hänen tulee pystyä pitämään silmällä opetusryhmän muita, eri työtiloissa työskenteleviä oppilaita. Näkyvyys voidaan toteuttaa käyttämällä lasia väliseinissä ja ovissa.

 

Teknisen työn työtapojen valvontavelvoite

1. Opettajan silmälläpidon alainen työskentely. Opettajalla tulee olla näköyhteys sekä silmällä pidettävää työvaihetta suorittavaan oppilaaseen että muuhun opetusryhmään.

2. Opettajan välittömän valvonnan alainen työskentely. Opettajan tulee olla yksittäisen työvaiheen aikana oppilaan välittömässä läheisyydessä valvomassa työskentelyä. Samalla hänellä tulee olla hyvä näköyhteys muihin opetusryhmän oppilaisiin. Välittömän valvonnan alainen työskentely sisältää STM:n esimerkkiluettelon mukaisia, nuorille työntekijöille vaarallisiksi katsottuja työvaiheita.

 

Tekstiilityön työtapojen valvontavelvoite

Tekstiilityön työtapojen mukainen opiskelu on pääsääntöisesti silmälläpidon alaista toimintaa ja näissä tiloissa oppilaat voivat opiskella usein myös itsenäisesti.

 

Oppimis- ja työympäristön rakennusmateriaalit

Työpisteiden, työalueiden ja erillisten tilojen ja kalusteiden pintamateriaalit valitaan siten, että ne ovat helppohoitoisia sekä kyseiseen työtapaan ja työmenetelmään soveltuvia. Lattiat eivät voi olla liukkaita. Tiloissa käytettävien materiaalien ominaisuuksista on kuvaus muun muassa Käsityön työturvallisuusoppaassa (OPH 2011).

Tarkemmin rakennusmateriaaleista ja rakennusosista luvust 4. Tekniset vaatimukset

 

Ääniympäristö

Tilasuunnittelussa kiinnitetään huomiota erityisesti 

  • huoneakustiikan suunnitteluun 
  • meluntorjuntaan 
  • tärinäeristykseen 
  • äänieristykseen

Käsityön eri työtiloissa täytyy pystyä erottamaan puheääntä työskentelyn seurauksena syntyvästä äänestä ja melusta huolimatta. Melua tulee hallita sekä käsityön työtilojen ja -alueiden sisällä että muihin tiloihin nähden. Teknisen työn työtapoihin liittyvät tilat sijoitetaan koulurakennukseen siten, ettei työskentelystä syntyvistä äänistä aiheudu haittaa muulle koulutyölle. Teknisen työn työtapoihin liittyvien työtilojen ja koulun muiden tilojen välillä on huolehdittava riittävästä äänen eristyksestä. (Käsityön työturvallisuusopas. 2011).

 

Pölyn, purun ja työstöjätteen poisto ja varastointi 

Työskentelystä käsityön oppimis- ja työympäristössä syntyy esimerkiksi puupölyä- ja -purua, tekstiilipölyä, metallipölyä, hiilipölyä ja muovipölyä. Pöly ärsyttää ihoa ja hengitysteitä, se voi myös olla karsinogeenistä. Tekstiilipöly sisältää kuitujen osia sekä väri- ja viimeistysaineita. Hienojakoinen kovapuun puupöly on määritelty syöpävaaralliseksi aineeksi suurina pitoisuuksina. 

Koneompelun saumureita ja ompelukoneita varten järjestetään tekstiilipölyn kohdepoisto tai siivoussuulakkeet ja -letkut. Kankaankudonnan alueelle tai -tilaan järjestetään pölynpoisto.

Hienojakoinen, kuiva puupöly voi aiheuttaa tiloihin ja putkistoihin kertyessään nopeasti etenevän, räjähdysmäisen tulipalon. Siksi puuntyöstön työtiloissa tulee olla kohde- ja konekohtaisilla poistoilla varustettu ATEX-määräysten mukainen pölynkeräysjärjestelmä. Teknisen työn työtapoihin liittyvissä tiloissa tulee olla lisäksi metallipölyn ja -sirun poisto.

Tulityötä varten suunnitellaan kaasukeskus, joka sijoitetaan rakennuksen ulkopuolelle huoltotien varteen. Kaasukeskukseen tarvitaan kaksi kaasupullokaappia. Palavat kaasut osastoidaan omaan kaappiin. Happi ja suojakaasut yhdessä toiseen omaan kaappiin. 

Purunpoistolaitteet sijoitetaan lähelle koneellisen puuntyöstön tilaa ja purun keräyskontti rakennuksen ulkopuolelle, jolloin laitteistosta syntyvä melu on vähäisempi ja purun toimittaminen pois on vaivatonta. Näitä tiloja koskevat ATEX-määräykset, jotka huomioidaan koulua suunniteltaessa. Järjestelmä tulee varustaa pölyräjähdyksen varalta paineenpurkauskanavalla sekä ylitäytön esto- ja hälytysjärjestelmällä.

Materiaaleja muovaavan ja leikkaavan työstön tuottamille ylijäämämateriaaleille suunnitellaan työpisteiden lähelle materiaalin hallinta niin, että osa siitä menee jätteeksi (poltettavat ja kierrätettävät jätteet) ja osa uudelleenkäyttöön, kuten kokeilujen, harjoitusten ja pienempien tuotosten materiaaliksi.

 

Kuvituskuva. Käsityön oppimisympäristössä käytettävät kemikaalit säilytetään lukollisissa, ilmastoiduissa kaapistoissa.

Käsityön eri materiaalien työstössä syntyy haitallisia päästöjä (kemikaalipäästöjä ja/tai savukaasuja), joita hallitaan kohdepoistoilla. Elektroniikan juotoskaasut,      3D-tulostimien ja laserleikkurin kaasu- ja hiukkaspäästöt, sekä muovintyöstökoneiden ja -laitteiden kaasut vaativat kukin oman kohde- tai kiinteän poiston tilaan tai alueelle, jolla laitteet sijaitsevat. Metallimateriaalien hitsaaminen tehdään tulityötilassa. Hitsauskaasut poistetaan tehokkaalla kohdepoistolla ulos (esimerkiksi huippuimuri).  Tulityötilassa sijaitsevalle ahjolle asennetaan poistokupu ja paloviranomaisten hyväksymä poistokanava tai -hormi, jossa on tehokas poistopuhallin. Kanavassa tulee olla automaattinen sulkupelti, joka estää kylmän ulkoilman pääsyn tulityötilaan talviaikana.

Pintakäsittelytilaan sijoitetaan muun muassa ruiskumaalausta varten kohdepoistolla ja aikakytkimellä varustettu maalauskaappi. Pintakäsittelyaineita ja liuottimia varten tilaan suunnitellaan yleisilmanvaihdosta erotettu, jatkuvalla poistolla varustettu metallinen ja lukittava säilytyskaappi. Pintakäsittelytilassa tapahtuvaa piirilevyjen syövytystä varten varataan poistokanava, jonka materiaalia valittaessa huomioidaan esimerkiksi ferrikloridin ruostuttava vaikutus. Poistopuhallinta käytetään aikakytkimellä.

Tekstiilien ja lankojen keittovärjäyksen kemikaalipäästöjä ja värjäyskattilasta nousevaa kosteutta hallitaan kohdepoistoilla. Liesikupu tai -tuuletin tulee suunnitella ja asentaa siten, että kemikaalihöyryt poistuvat ilmanvaihdon kautta luokasta. Värjäys- ja kankaanpainon kemikaaleja varten tilaan suunnitellaan yleisilmanvaihdosta erotettu, jatkuvalla poistolla varustettu metallinen ja lukittava säilytyskaappi. 

   Lue tarkemmin 4. Käsityön oppimis- ja työympäristön tekniset vaatimukset, LVI-suunnittelu, ilmanvaihto

 

Henkilösuojaimet

Kuvituskuva. Kuulonsuojaimia luokan oven vieressä telineessä valmiina käyttöön.

Käsityön opetuksen tiloissa ja alueilla käytetään suojaukseen soveltuvia ja hyväksyttyjä henkilösuojaimia. Suojaimien määrään vaikuttaa niiden käyttötapa, joka huomioidaan suojainten säilytyspaikkojen suunnittelussa. Lähtökohtaisesti suojainten säilytykselle varataan omat säilytyspaikat eri käyttöpaikkojen läheisyyteen. 

Työturvallisuutta tiloissa lisää suojainten asianmukaisten säilytyspaikkojen järjestys ja mahdollisuus suojainten säilymiseen puhtaana pölystä ja mahdollisilta roiskeilta tai muilta epäpuhtauksilta.

 

Järjestys ja siisteys

Tilojen suunnittelussa huomioidaan tilojen järjestys ja siisteys. Siivousvälineille varataan riittävästi säilytystilaa siten, että välineet löytyvät työskentelyn kannalta olennaisista paikoista. 

Opetustiloihin varataan työvälineille, laitteille, materiaaleille ja mahdollisille varaosille riittävästi säilytyskalusteita. Käsityön materiaalien varastoihin varataan säilytyskonsolit, hyllyt, laatikostot ja telineet siten, ettei lattiloille, kaappien päälle ja kulkuväylille kerry työmateriaaleja tai oppilaiden keskeneräisiä töitä. Oppilastyövarastoille tai -säilytyskalusteita varataan siten, että oppilaiden työt mahtuvat niille varatuille säilytyspaikoille. 

 

Varoitustaulut

Käsityön opetuksen tiloihin ja alueille sekä koneille ja laitteille suunnitellaan tarpeellisille kohdille yksiselitteisiä ja selkeästi laadittuja, selvästi näkyviä ohjeita ja varoitustauluja ja -merkintöjä ohjaamaan oppilaan turvallista työskentelyä. Varoitustaulut ja ohjeet eivät saa peittää näkyvyyttä käsityön oppimisympäristön eri tilojen ja alueiden välillä. 

 

Kemikaaliturvallisuus

Käsityön opetuksessa käytetään ensisijaisesti terveydelle ja turvallisuudelle vaarattomia kemikaaleja. Käytettäessä tarkoituksenmukaisia kemikaaleja ja materiaaleja, on toisinaan varauduttava säilyttämään myös sellaisia kemikaaljea, jotka eivät yksinään aiheuta terveydelle vaaraa, mutta työskentelyn yhteydessä irtoavat haitalliset päästöt (kemikaalihöyryt ja käryt) on luokiteltu terveydelle vaarallisiksi. 

Terveydelle haitalliset tai vaaralliset kemikaalit, kuten maalit, liuottimet, hapot ja emäkset sekä väri- ja kyllästysaineet säilytetään lukituissa ja ilmastoiduissa kaapeissa, joille suunnitellaan käsityön tiloihin tarkoituksenmukaiset paikat. Säilytyskalusteita tulee olla riittävästi. Kaasujen varastoinnissa ja säilytyksessä noudatetaan niistä annettuja määräyksiä.

Käsityön opetustiloihin suunnitellaan riittävästi kohdepoistoja sekä tarvittaessa kemikaalien ja värjäysaineiden käsittelyä varten varataan vetokaapit. Kemiallisten tekijöiden riskien arviointi tehdään käsityön opetuksessa työtapojen riskien ja vaarojen arvioinnin ohella. 

 

Kalusteet

Käsityön oppimis- ja työympäristön kalustusta suunniteltaessa kiinnitetään huomiota ergonomisuuteen ja säädettävyyteen. Tilojen tulee soveltua erikokoisille käyttäjille.

Turvallinen ja tarkoituksenmukainen liikkuminen

Valvonnan, työturvallisuustekijöiden sekä materiaalien, koneiden, laitteiden ja välineiden hallinnan kannalta tulee oppilaiden liikkuminen käsityön oppimis- ja työympäristön tiloissa ja alueilla suunnitella tarkoin. Työtilojen erillisyys ja lukittavuus otetaan suunnittelussa huomioon. Tilojen välille ei saa muodostua kulkuyhteyksiä, joita vastuuopettajalla tai -opettajilla ei ole mahdollista valvoa. Innovatiivisen ja yksilöllisen käsityöprosessin mukaisen työskentelyn mahdollistamiseksi kaikki käsityön oppimis- ja työympäristön tilat ja alueet sijaitsevat lähekkäin työturvallisuus ja valvottavuus huomioiden.

Käsityön oppimis- ja työympäristössä sijaitsevat koneet, laitteet, työpisteet ja työalueet sijoitetaan siten, että oppilaan käsityöprosessin mukaiset siirtymät eri työvaiheiden välillä ovat mahdollisimman lyhyitä. Näin vähennetään työtä häiritsevää liikkumista. 

Lattioilla tai työpöydillä lojuvat vaatteet ja reput lisäävät vahingon riskiä, joten niille varataan säilytyspaikka opiskelun ajaksi.

Teknisen työn työtapojen tiloissa ja alueilla käytetään useimmiten oppilaiden omia ulkokenkiä työturvallisuuden varmistamiseksi.

Tekstiilityön työtapojen tiloissa ja alueilla voidaan liikkua sukkasillaan tai käyttää oppilaiden omia kevyitä sisäkenkiä. Tekstiilityön työtapojen mukainen työskentely luokitellaan ns. puhtaaksi työskentelyksi. 

Paloturvallisuus koulun toimintakulttuurissa

Kuvituskuva. Paloturvallisuus käsityön oppimis- ja työympäristössä tulee huolehtia. Mm. sammuttimien ja sammutuspeitteiden paikkojen merkintä on tärkeää.

Paloturvallisuus osana koulun toimintakulttuuria luo lähtökohdan turvalliselle toiminnalle myös käsityön oppimis- ja työympäristössä. Oppilaille opetetaan toimintakulttuuri, jossa rauhallinen ja muut huomioiva työskentely opetustiloissa lisää oppimisympäristön paloturvallisuutta. Työtilojen siisteyteen ja järjestykseen kiinnitetään erityistä huomiota.

Oppilaat perehdytetään koneiden ja laitteiden turvalliseen käyttöön. Oppilaat myös opetetaan alkusammutuskaluston ja ensiapuvarustuksen käyttöön, sekä poistumiseen tai suojautumiseen tulipalon tai vaaratilanteen sattuessa. Asianmukaiseen vaatetukseen kiinnitetään huomiota, erityisesti tulityötilassa työskennellessä. Suojavaatteita käytetään eri työvaiheiden mukaan ja niiden on oltava esillä tai niitä on säilytettävä hyvin merkityssä ja helposti saavutettavassa, niille suunnitellussa paikassa.  

Erityisen palovaarallisten työvaiheiden (metallin hionta, metallin kuumakäsittely) yhteydessä alkusammutuskalusto, sammutuspeite ja sammutin, on hyvä olla esillä ja kaikkien tiloissa työskentelevien tietoisia niiden sijainnista. Em. toiminnot sijoitetaan tehtäväksi erillisessä tulityötilassa.

Silitysrautojen, kuivaimien, kuumalankaleikkureiden, juotosasemien, polttorautojen ja muiden kuumenevien sähkölaitteiden hankinnassa kiinnitetään huomiota laitteen toiminnasta poiskytkeytymiseen. Onko laitteessa esimerkiksi lämpörele, ajastin tai muu toiminto, jolla laite kytkeytyy pois päältä, mikäli se on unohdettu pitkäksi aikaa käyttämättä?

 

Koneturvallisuus

Työvälineiden turvallisesta käytöstä ja tarkastamisesta annetussa valtioneuvoston asetuksessa 403/2008 säädetään muun muassa 

  • työvälineiden valitsemisesta ja sijoittamisesta 
  • työvälineen käyttöohjeista 
  • vaaran arvioinnista ja poistamisesta 
  • työvälineiden toimintakunnon varmistamisesta 
  • suojusten ja turvalaitteiden ominaisuudesta 
  • varoituslaitteista ja merkinnöistä 
  • hallintalaitteista ja ohjausjärjestelmistä 
  • työvälineiden käynnistämisestä 
  • työvälineen pysäyttämisestä ja hätäpysäytyksestä 
  • energialähteestä erottamisesta 

Tekstiilityön työtapojen koneiden ja laitteiden sijoittelussa esimerkiksi koneompelun alueella noudatetaan 800–1000 mm kone-etäisyyttä.

Kuvituskuva. Koneellisen puuntyöstön tilan lattian turvarajateippauksia

Teknisen työn työtapojen työstökoneiden ympärille varataan vähintään 1000 mm turva-alue huomioiden koneiden liikkuvat osat. Turva-alueella varmistetaan, että työpisteellä tapahtuva työ voidaan suorittaa häiriöttä. Turva-alueella saa olla työsuorituksen aikana vain työskentelevä oppilas ja häntä ohjaava opettaja. Suunnittelun periaatteena on, että vierekkäisten koneiden turva-alueet eivät lähtökohtaisesti risteä keskenään. Jos turva-alueet risteävät, sähkökytkentä toteutetaan niin, että molemmilla koneilla ei voida työskennellä samanaikaisesti. Koneet varustetaan tarkoituksenmukaisilla suojalaitteilla.

Teknisen työn ja tekstiilityön työtapojen työtiloissa tulee olla erilliset energiansyötön ohjaukset. Teknisen työn työtapojen työtiloissa energiansyötön ohjaus voidaan toteuttaa tilakohtaisesta hallintataulusta, tilan yleisestä sähköohjausjärjestelmästä tai opettajan hallussa olevalla kauko-ohjaimella tai opettajan hallussa olevalla käyntilupasirulla. Tekstiilityön työtapojen työtiloissa energiansyötön ohjaus toteutetaan tilan yleisestä sähköohjausjärjestelmästä.

Siivousta varten käsityön opetuksen tiloihin järjestetään riittävä määrä pistorasioita, joita ohjataan erillisellä avainkytkimellä.

Koneiden ja laitteiden tahaton käynnistyminen tulee käsityön oppimis- ja työympäristössä estää siten, että esimerkiksi sähköjen katkeamisen jälkeen koneiden virtojen syöttö kuitataan erillisellä kuittauspainikkeella. Konekohtaisen virransyötön tulee olla sellainen, että se ei aiheuta vaaraa, esimerkiksi aiheuttamalla koneen tahattoman käynnistymisen tilakohtaisten virtojen päälle kytkemisen yhteydessä. Kiinteissä koneissa tulee olla konekohtainen hätäpysäytyslaite, jota opettaja tai oppilas voivat tarpeen vaatiessa käyttää.

Työskentelyyn liittyvä riskien ja vaarojen arviointi tehdään konekohtaisesti. Vaaratilanne voi syntyä myös sellaisilla koneilla tai laitteilla työskenneltäessä, joita ei ole tarkoitettu vain opettajan välittömässä valvonnassa käytettäviksi. Tilakohtaisen hätäpysäyttimen on katkaistava jännite myös pistorasioista. Hätäpysäytin ei kuitenkaan katkaise valaistusta, sähköisen jarrun toimintaa ennenaikaisesti tai virtoja tietokoneista ja automaattisesti toimivista työstölaitteista. (Käsityön työturvallisuusopas. 2011).

Standardin mukainen hätäpysäytyspainike on sienimäinen punainen painike keltaisella taustalla (standardi IEC 60947-5-5). Hätäpysäyttimen vapauttaminen ei saa palauttaa automaattisesti sillä sammutettua toimintoa. Tilakohtaisen hätäpysäyttimen painallus kuitataan erillisellä kuittauspainikkeella tai avaimella.  

Lue myös 6. Koneiden ja laitteiden sijainti käsityön oppimis- ja työympäristössä

Räjähdysvaarallisten tilojen työturvallisuus

Käsityön oppimis- ja työympäristöön asennetaan paloviranomaisten vaatimusten mukaiset palovaroittimet ja alkusammutukseen vaadittavat välineet. (Käsityön työturvallisuusopas 2011).

Tila, jossa voi olla räjähdysvaarallista ilmaseosta, määritellään räjähdysvaaralliseksi tilaksi. Palava aine eli kaasu, sumu, höyry tai pöly yhdessä normaalipaineisen ilman kanssa voi aiheuttaa räjähdysvaarallisen ilmaseoksen. Käsityön oppimis- ja työympäristössä räjähdysvaarallisia ilmaseoksia voi syntyä muun muassa purunpoistotiloissa, pintakäsittelytiloissa, tulityötilassa sekä asetyleeni- ja nestekaasukeskuksessa. 

Työntekijöiden terveyden ja turvallisuuden varmistaminen räjähdysvaarallisissa tiloissa on työnantajan velvollisuus. On hyvä muistaa, että räjähdyskelpoisen ilmaseoksen olemassaolo ei vielä automaattisesti aiheuta onnettomuutta. Räjähdys voidaan välttää esimerkiksi valitsemalla ATEX-laitesäädösten mukaisesti Ex-luokiteltuihin tiloihin soveltuvat laitteet ja varoa esimerkiksi korkeita pintalämpötiloja tilaluokitellulla alueella. Myös muut mahdolliset syttymisriskit räjähdyskelpoisen ilmaseoksen esiintymisalueella tulee kartoittaa.

ATEX-tilassa täytyy aina noudattaa sille määrättyjä toimintaohjeita. Toimintaohjeet löytyvät räjähdyssuojausasiakirjasta, joka on pakollinen jokaiselle ATEX-tilalle. Laitteiden huoltotilanteissa on varmistettava, että kunnossapito on tietoinen räjähdysriskeistä. Ex-alueet on merkittävä selkeästi, ja laitteistot on pidettävä kunnossa säännöllisillä huoltoväleillä ja tarkastuksilla. Säännöllisesti toistuva ja päivitettävä tilojen riskinarviointi on osa jatkuvaa parantamista ja osa koulun turvallisuuden sekä laadun hallintaa.

Käsityössä käytettävien materiaalien turvallisuus

Käsityössä käytetään kestävän ajattelun mukaisia, kotimaisia materiaaleja ja muita raaka-aineita. Materiaalien ja raaka-aineiden tulisi olla lähellä kasvatettuja ja tuotettuja. 

Käytettävän puumateriaalin tulee olla kotimaista ja se valitaan siten, että kovapuulajeja hyödynnetään opetuksessa harkiten, esimerkiksi koivua. EU:n asiantuntijaelin SCOEL (Scientific Committee on Occupational Exposure Limits) arvioi vuonna 2003, että puupölyllä on terveydellisiä haittavaikutuksia. Sosiaali- ja terveysministeriön julkaisussa Haitallisiksi tunnetut pitoisuudet (STM julkaisuja 2020:24) todetaan, että HTP-arvot annetaan pitoisuuksien 8 tunnin aikapainotettuina keskiarvoina. HTP 8h-arvo voi ylittyä lyhyempinä aikoina, kunhan arvo ei ylity, kun lasketaan pitoisuuksien keskiarvo kahdeksan tunnin ajalta. HTP-arvot on vahvistettu työturvallisuuslain (738/2002) 38 § 4 momentin nojalla annetulla sosiaali- ja terveysministeriön asetuksella (654/2020). 

Kun käsityön oppimisympäristön pölynhallinta on kunnossa, on oppilaan ja opettajan altistuminen puupölylle perusopetuksen aikana erittäin vähäistä. Kahdeksan tunnin vuorokautisella työskentelyajalla (HTP 8h-arvo) kovapuupölylle altistumisen sitova raja-arvo on 2 mg/m3 18.1.2023 alkaen. Lähtökohdaksi suositellaan perusopetuksessa kuitenkin 1 mg/m3, jonka voi tarvittaessa todentaa työhygienisillä mittauksilla. Tarvittaessa otetaan yhteyttä työterveyshuoltoon. Edellä mainittuihin raja-arvoihin on käsityön opetuksessa helppo päästä. Teollisuuteen verrattuna teknisen työn työtapojen opetustiloissa käsitellään hyvin pieniä materiaalimääriä lukuvuosittain.

Lehtipuiden käytössä huomioidaan hengityssuojainten käyttö, puiden säilytys, riittävä kohdepoisto ja tilojen siisteys. Lehtipuuta voidaan työstää myös pölyttömästi laserleikkaamaalla ja intarsiatöitä tekemällä, jolloin pölyä ei synny lainkaan. Työstömenetelmissä, kuten jyrsinnässä pölyn lähde voidaan koteloida.

Käsityön opetussuunnitelman perusteet edellyttää monipuolisesti erilaisten materiaalien käyttöä. Kaikkien koulussa käytettävien materiaalien käytön tulee olla tarkkaan harkittua ja sille tulee olla perustelut tuotteen ominaisuuksien kautta. Esimerkiksi lehtipuusta valmistetut vanerit muodostavat ison ja tärkeän kokonaisuuden teknisen työn työtapojen materiaalivalikoimaan ja niiden jättäminen pois kaventaisi huomattavasti oppilaiden osaamista ja materiaalien tuntemusta. Opetuksessa tulee myös välttää sellaista tilannetta, että oppilas saisi virheellisen kuvan eri materiaaleista ja niiden käyttötarkoituksista. Tärkeää on opettaa monipuolisesti ja tarkoituksenmukaisesti eri materiaalien käyttöä.

Ensiapu

Opetuksen järjestäjällä (työnantaja) on velvollisuus huolehtia opettajien ja oppilaiden (työntekijät ja muut työpaikalla olevat henkilöt) ensiavun järjestämisestä käsityön oppimis- ja työympäristössä. Työntekijöille on annettava ohjeistus toimenpiteistä, joihin on sairastapauksen tai tapaturman sattuessa ryhdyttävä. Opettajat huolehtivat oppilaille ensiaputilanteiden koulutuksen ikätason mukaisesti.

Kuvituskuva. EA-kaappi tulee sijoittaa näkyvälle paikalle käsityön oppimis- ja työympäristöön.

Käsityön oppimis- ja työympäristöön sijoitetaan riittävä määrä ensiapukaappeja, joiden perussisältöön kuuluva varustus on kuvattu muun muassa Käsityön työturvallisuusoppaassa (2011).

Käsityön opettajalla tulee olla käytössään toimiva puhelinyhteys ja kirjalliset ohjeet hätäilmoituksen tekemistä varten.

Tulityötilaan asennetaan hätäsuihku, jossa on erillinen silmäsuihku. Hätäsuihkun on sijaittava tilassa, johon on määritelty työturvallisuuslain mukainen vakituinen tulityöpaikka.

Linkkejä lakeihin, määräyksiin ja oppaisiin

—