Siirry pääsisältöön
Haku

2. Käsityön oppimis- ja työympäristön konseptisuunnittelu

body

—

main content (5)

Käsityön oppimisympäristön visiosta

Yhteisen vision, pedagogisen suunnitelman ja konseptin pohjalta haetaan parasta mahdollista käsityön oppimis- ja työympäristön toteutusta suunnittelun asiantuntijoiden kanssa. Hankesuunnitteluvaiheessa sisällöllisiä tavoitteita kehitetään peilaten niitä nykyiseen toimintaan sekä tulevaan. Erityisvarusteltujen opetustilojen suunnittelussa on tärkeää kehittää tilatehokkuuteen tähtääviä periaatteita tutkivalla otteella, jotta tilat saadaan hyödynnettyä mahdollisimman hyvin. Käsityön opetustilojen suunnittelun lähtökohta on oppilastyöpiste sekä erilaiset työtilat, alueet ja työskentelypisteet, jotka muodostavat pedagogisesti ja käsityön työtavat huomioivan joustavan kokonaisuuden. Tilojen suunnittelussa tulee kuitenkin huomioida, että tilatehokkuus ei saa ohittaa pedagogisia periaatteita tai tiloihin liittyviä työturvallisuusvaatimuksia.

 

Käsityön oppimis- ja työympäristön erilaiset työtilat ja alueet on kuvattu luvussa 5. Käsityön oppimis- ja työympäristön tilakortit.  Jotta visioidussa oppimis- ja työympäristössä tavoitteiden mukainen toiminta on turvallista ja tarkoituksenmukaista, osalle toiminnoista täytyy varata oma erillinen tila. Tilakorttien avulla voidaan hahmotella erilaisia tila- ja aluekokonaisuuksia, joissa käsityön opetusta tarkastellaan muun muassa materiaaliteknologioista käsin.

Myös käsityön eri kone- ja laitetoimittajien kanssa tehtävä yhteistyö on hyvä huomioida varhaisessa vaiheessa hyödyntämällä esimerkiksi erilaisia väline- ja tilakortistoja tai tutustumalla erilaisiin toteutettuihin käsityön oppimis- ja työympäristöihin sekä ohjeistuksiin kone-, laite- ja pientyövälinehankinnoista. 

Konseptisuunnittelu tarjoaa käytännönläheisen mahdollisuuden tulevaisuuden ennakointiin. Konseptisuunnittelu voidaan tiivistää kolmeen vaiheeseen.

  1. Suunnittelutarpeiden määrittelyvaiheessa tehdään pedagogiseen suunnitelmaan tarvittavia lisäselvityksiä, kootaan konseptitiimi ja ideoidaan. Arvioinnin perusteella pedagogiset ideat muotoillaan tarkemmiksi ja valmiimmiksi toteuttaa.
  2. Konseptin luonnostelun vaiheessa pedagoginen suunnitelma käännetään tila- ja aluekohtaisiksi ideoiksi monialaisessa yhteistyössä suunnittelijoiden kanssa, osallistaen laajasti myös tilojen loppukäyttäjiä.
  3. Arviointivaiheessa muotoiltua konseptia testataan pedagogisessa suunnitelmassa asetettujen vaatimusten näkökulmasta.

Oppimisympäristön konseptissa pohditaan suunnittelutarpeita

Oppimisympäristön konseptointivaiheessa pedagogisessa suunnitelmassa esitetyt ideat jalostetaan luonnoksiksi ja kaavioiksi jatkosuunnittelua varten. 

Oppimisympäristön konsepti on kuvaus 

  • toiminnan edellyttämistä käytännön tilatyypeistä, tilaryhmistä tai alueista 
  • tilojen muuntumisesta eri tilanteisiin ja eri ikäryhmille
  • eri materiaalien käsittelyyn liittyvien tilojen ja alueiden välisistä yhteyksistä

Hyvä konsepti pitää kokonaisuuden koossa ja antaa yhteiset suuntaviivat. Tekemällä oppimiseen tarkoitetut, käsityön opiskeluun soveltuvat erikoisvarustellut tilat ovat kokonaisuus, jonka ideointiin tarvitaan monenlaista asiantuntijuutta. Pedagoginen suunnitelma auttaa perustelemaan valinnat tiloissa toimimisen ideoille. Hyvin suunnitelluissa tiloissa opettajat osaavat toimia tavalla, joka tukee oppilaiden kokonaisen käsityön prosessia sen kaikissa vaiheissa, ja huomioi oppilaiden erilaiset lähtötasot. 

 

Oppimisympäristön konseptin muotoilu

Erilaisista ideoista koostetut luonnokset voivat olla muodoltaan monimuotoisia. Tärkeää on pitää mielessä luonnoksien esiteltävyys ymmärrettävällä tavalla.

Oppimisympäristön konsepti sisältää

  1. ajatuksen oppimisympäristön kokonaisuudesta
  2. käsityön oppimisen tavat 
  3. visuaalisen ymmärryksen käsityön eri työtilojen, alueiden ja työpisteiden suhteesta toisiinsa
  4. kuvauksen käsityön eri materiaaleista ja työmenetelmistä sekä niiden sijoittumisesta oppimis- ja työympäristöön 

Luovuutta edistävän käsityön oppimis- ja työympäristön konsepti vastaa seuraaviin tilaan liittyviin näkökulmiin:

1. Tilaan saapuminen

luo ensivaikutelman juuri käsityön oppimis- ja työympäristöön saapumisesta ja virittää työskentelyyn. Sisääntulon kokemus on moniaistinen. Luovuus edellyttää virittäytymistä ja heittäytymistä sekä rutiineista luopumista. Käsityöhön ja luovuuteen liittyvän aivotutkimuksen hyödyntäminen tilasuunnittelussa on tärkeä teema. Luovuus vaatii usein keskittymistä joten opetustiloihin tulee luoda rauhallinen tunnelma esimerkiksi säädettävällä valaistuksella, mukautuvalla ääniympäristöllä, toimivilla kalusteratkaisuilla ja akustisilla pinnoilla.

2. Tilan havainnointi ja hallinta

Koulussa käsityön opettajien ohjaamien, luovaa ongelmanratkaisua sisältävien oppimistehtävien turvallinen toteuttaminen edellyttää sekä opettajan että oppilaan käsityöprosessin hallinnan tunteen tukemista tila- ja alueratkaisuilla. Työturvallisuuteen tulee löytää lähestymistapa, joka ohjaa vastuullisuuteen ja perehtymiseen (arvot, asenteet, tiedot ja taidot). Pedagogiset ratkaisut toteutetaan oppilaiden ikätasoon nähden mielekkäällä tavalla. Pedagogiset ratkaisut ovat keskeisessä asemassa siinä, miten oppilaat oppimisympäristössä käyttäytyvät ja työskentelevät.

3. Oppilastyöpisteen määrittely 

Oppilastyöpisteen määrittelyllä tuetaan oppilaan fokusoitumista oppimistehtäviin ja tarjotaan monipuoliset mahdollisuudet vaihtoehtojen kehittämiseen.

4. Monipuoliset ja tarkoituksenmukaiset työtilat ja alueet

Käsityön oppimisprosessiin liittyvien ideoiden tarkoituksenmukainen kokeilu, kehittäminen ja valmistaminen edellyttävät monipuolisia ja tarkoituksenmukaisia työtiloja ja työpisteitä, jotka muodostavat erilaisia työskentelyalueita ja erillisiä työtiloja käsityön eri työmenetelmille ja itsenäiselle sekä ryhmissä tapahtuvalle työskentelylle.

5. Liikkuminen käsityön oppimis- ja työympäristössä 

suunnitellaan tukemaan käsityöprosessin eri työvaiheita. Luova prosessi ei etene aina suunnitellusti ja suoraviivaisesti suunnitelmasta toteutukseen. Prosessin edetessä eteen tulee erilaisia sijaistoimintoja ja puuhastelua, joka ei juuri suoraan liity käsillä olevaan käsityön prosessiin, mutta jonka tulee olla mahdollista luovassa prosessissa. Oppimis- ja työympäristöön tarvitaan tiloja ja työpisteitä, joissa oppilaat voivat työskennellä omaehtoisesti eri materiaalien parissa. Näiden tilojen välillä tulee pystyä liikkumaan jonottamatta jotta oppimisympäristö tukee käsityön tekemiselle tärkeän flow-tilan syntymistä.

6. Käsityön materiaalien varastointi 

Käsityön oppimisympäristössä käsitellään lukuisia erilaisia materiaaleja ohjatusti ja siten, että oppilaat saavat myös itsenäisesti tarkastella erilaisten materiaalien tuntua ja etsiä luovasti virikkeitä omaan käsityöprosessiinsa. Jotta eri varastoissa säilytettäviin materiaaleihin on mahdollista tutustua itsenäisesti mutta valvotusti, tulee järjestystä viestivä ja oppimista edistävä varastojen sijoitus miettiä työpisteiden ja alueiden sekä oppimisympäristössä liikkumisen ehdoilla. Tämä edellyttää, että oppimis- ja työympäristön eri tiloissa voidaan syventyä ideoimaan ja mahdollisuuksien mukaan myös kokeilemaan eri materiaalien toimivuutta omaan käsityöprosessin ja tuotteeseen.

7. Käsityössä opitun soveltaminen

Käsityössä opitun soveltamisen tulee olla mahdollista toteuttaa yhteistyössä muiden oppiaineiden, koko koulun ja ulkopuolisen ympäristön kanssa ja yhteydessä niihin. Tämä edellyttää oppimis- ja työympäristöistä joustavaa mahdollisuutta liikkua turvallisesti ja valvotusti eri työtilojen ja koulun muun oppimisympäristön välillä. Myös käsityön oppimis- ja työympäristössä tapahtuva ryhmätyöskentely vaatii omia pienempiä tiloja ja alueita työhön keskittymiseen.

8. Paikallinen käsityökulttuuri ja teollisuus sekä sen huomioiminen

Käsityössä perehdytään kädentaitojen yhteiskunnalliseen, kulttuuriseen ja teknologiseen kehitykseen. Paikalliset käsityöperinteet säilyvät käsitöitä tekemällä. Ajatus on keskeistä käsityön elävässä kulttuuriperinnössä. Käsityöhön liittyy lähes itsestään selvästi ajatus käsityön sukupolvelta toiselle siirtyvistä taidoista, hiljaisesta tiedosta, materiaalien tajusta, mahdollisista kuvioista ja töiden malleista. Sukupolvelta toiselle siirtyvä tietotaito ja sen uudistaminen ovat käsityön aineettoman kulttuuriperinnön ytimessä. Paikalliseen käsityökulttuuriin, teollisuuteen ja ammatilliseen koulutukseen tutustuminen edellyttää yhteistyötä eri toimijoiden ja koulun välillä, sekä työskentelyyn soveltuvia tiloja koulussa, ulkotiloissa ja eri toimijoiden tiloissa. Mahdollisuudet joustavaan liikkumiseen tulee kirjata oppimisympäristön konseptiin.

 

Tutustu alla olevasta linkistä Friitalan koulun konseptisuunnitelmaan.

Konseptoinnin sisällöstä

Tilahankkeen laajuudesta riippuen konseptointivaihe kestää parista viikosta useampaan kuukauteen. Konseptisuunnittelussa pohditaan käsityön opetuksen vaatimia työtiloja, työpisteitä, työskentelyalueita, oppilastyöpisteitä sekä erillisiä työtiloja. Mahdollisia tilaryhmiä hahmotellaan ja pohditaan, miten käsityön opetus liittyy laajempiin tila-alueisiin. Tilakonsepti on apuväline visuaalisen ja materiaalisen ilmeen ja toiminnallisuuden kehittämiseen halutulla tavalla. Käsityössä erityisesti erilaisten materiaalien esimerkillinen käyttö opetusmateriaalina on hyvä tiedostaa.

 

Työtila- ja työalue ajattelu

Konseptissa kuvataan käsityön oppimis- ja työympäristön oppilastyöpisteiden, työtilojen ja työpisteiden sekä näistä muodostuvien työalueiden ja erillisten työtilojen tarve. Lisäksi konseptiin liittyy eri tilojen vaatimukset talotekniikan osalta, jotta toiminta käsityön oppimis- ja työympäristössä on myös terveyden kannalta turvallista. 

 

Työtila- ja työalueajattelun avulla päästään tilakokonaisuuksiin, joissa käsityön opetuksen tilat ja alueet sijoitellaan käsityöprosessin, eri materiaalien työstämisen ja talotekniikan kannalta toiminnalliseksi kokonaisuudeksi. Konseptoinnissa tulee huomioida tilojen ja alueiden osalta

  • mahdollinen yhteiskäyttö
  • valvonta
  • pölynhallinta
  • työstöjätteen ja lian hallinta
  • kaasun ja savunpoiston hallinta
  • paloturvallisuus

Oppimis- ja työympäristön konseptoinnissa tulee myös pohtia, minkälainen on oppilaan kokemus kokonaisesta käsityöstä vuosiluokittain ja oppimisprosessin eri työvaiheissa.

 

Työturvallisuus

Jotta turvallinen oppimis- ja  työympäristö varmistuu, konseptissa tulee näkyä selvästi työsuojelun näkökulma ja Käsityön työturvallisuusoppaan (OPH, 2011) hyödyntäminen oppilaiden työskentelyn prosessikuvauksissa. Käsityön eri prosessien vaiheissa opitaan muun muassa vaarojen tunnistamista ja riskien arviointia. Turvallisuussuunnittelu ja turvallisuuspoikkeamista raportointi kuuluvat laadukkaaseen opetuksen järjestämiseen. Niiden pohjalta oppimis- ja työympäristöä kehitetään ja päivitetään. 

Tulee myös pohtia myös seuraavia kysymyksiä:

  • Jos koulun yhteydessä toimii esikoulu, miten käsityön ja kädentaitojen opetus toteutuu? Kehitetäänkö käsillä tekemisen mahdollisuuksia esikoulun omina tiloina?
  • Miten vuosiluokkien 1–2 käsityön opetus toteutuu koulun yhteisissä käsityön oppimisympäristöissä? Tuntijakoasetuksen (VNA 422/2012) mukaan vuosiluokilla 1–2 on käsitöitä (teknisen työn ja tekstiilityön työtavat) kaksi (2) vuosiviikkotuntia kummallakin vuosiluokalla.
  • Miten vuosiluokkien 3–6 ja 7–9 opetustunnit jakautuvat käsityön oppimis- ja työympäristöön? 
  • Millaisia erillisiä tiloja, alueita ja työpisteitä käsityön oppimisympäristöön vuosiluokille 3–6 ja 7–9 tarvitaan?
  • Tuottaako lukion innovaatio-opinnot, vapaan sivistystyön tai taiteen perusopetuksen sisällyttäminen hankkeeseen erilaisia konsepteja?

Kannattaa pitää mielessä myös, että

  • peruskorjaus asettaa toisenlaisia reunaehtoja kuin uudisrakentaminen
  • inspiraatiota luonnosteluun kannattaa hakea kaikkialta ja erityisesti tulevilta käsityön oppimis- ja työympäristön ennakkoluulottomilta käyttäjiltä.

Oppimisympäristön konseptin arviointi

Konseptoinnissa tulee ajatella käsityön oppimis- ja työympäristöä laajana kokonaisuutena, jossa yhdistyvät erilaiset työtilat, alueet  ja työpisteet sekä erilaisten materiaalien käsittelyjen tilat ja alueet tarkoituksenmukaisina kokonaisuuksina siten, että oppilaan ja opettajien on helppo liikkua oppimis- ja työympäristössä oppilaan käsityöprosessin ja tuotesuunnitelman ohjaamana. 

 

Palavereissa tulee saavuttaa turvallinen työskentelyilmapiiri 

Suunnittelupalaverissa on muistettava

  • tunnistaa oma sisäinen tahtotila
  • tunnistaa oma agenda
  • kuunnella, minkä muut haluaisivat toteutuvan
  • valita systemaattinen toimintatapa kehittämiseen ja palautekulttuuriin 
  • korostaa positiivista tietoa ja neuvottelukulttuuria. 

Opettajien lisäksi myös oppilaat tarvitaan mukaan ideoimaan. Erilaiset tilavisiotyöpajat antavat oppilaille mahdollisuuden osallistua ja vaikuttaa. Kuuntelemalla heterogeenisiä oppilasryhmiä ja tarkastelemalla yksilöllisiä oppimispolkuja saadaan ideoita käsityöprosessin toteuttamiseen käsityön oppimis- ja työympäristössä.  Konseptisuunnitelman laatiminen voi olla myös yhteistyöprojekti paikkakunnan toisen asteen koulutuksen kanssa, esimerkiksi osa työssäoppimista ja täydennyskoulutusta. Keinoja toteuttaa konseptisuunnittelua on monia. Osallistavat työpajat ovat myös opettajien koulutusta uudenlaiseen työtapaan. 

Konseptin idean on hyvä aueta yhdellä kertaa. Konsepti ei kuitenkaan ole yksiselitteinen eikä pysyvä, vaan sen sisällä on tilaa luoda, kokeilla ja kehittää. Selkeä konsepti on omintakeinen oma maailmansa, josta kaikki sen laatijat voivat pitää. Valtioneuvoston asetuksen mukaan (422/2012, 4 §) oppimisympäristö tukee yksilön ja yhteisön kasvua, oppimista ja vuorovaikutusta yhdessä tekemällä. 

Lisätietoja

—